tiistai 16. helmikuuta 2016

Nyt onkin jo ruokatauon kohokohta eli jälkiruokaa!!!




Eli tosiaankin on herkuttelun aika, me teemme sen myös tyylillä eli pitkän linjan mukaan.

Jälkiruuaksi olen valinnut Espanjalaisen omenatortun ja Andalusialaiset churrot. Jälkiruokajuomaksihan nautitaan suomalaiseen tapaan kahvia ja sitten lisäksi tuodaan juomapolitiikkaan pieni vivahde keskiauroopasta eli kahvin lisäksi juodaan myös Espanjalaista kaakaota.
Kuva suomalaisten jaksamisjuomasta
Espanjalainen omenatorttu 
Espanjalainen omenatorttu eli pastel de manzana saa mukavan vivahteen päälle levitettävästä persikkamarmeladista.

Aletaan kokkaamaan, aineksiksi kuudelle hengelle tarvitsemme:
 voitaikina:
  • 150 grammaa voita (vähäsuolaista)
  • 3 desilitraa vehnäjauhoja
  • 1 teelusikallinen tomusokeria
  • 3 ruokalusikallista vettä
Täyte:
  • 3 eri lajikkeen omenaa (hapanta, makeaa jne.)
  • 1 teelusikallinen kanelia
  • 1 ruokalusikallinen tomusokeria
Päälle:
  • 2 desilitraa persikkamarmelaadia
  • 1 ruokalusikallinen tomusokeria 
Lets kokataan:
  1. Laita voi pöydälle pehmenemään. Kuori ja lohko omenat
  2. Nypi voi ja vehnäjauhot sekaisin. Mausta hieman sokerilla. Lisää vettä ja vaivaa taikina. Kiepauta kelmuun tekeytymään puoleksi tunniksi. Laita uuni päälle, 200C astetta.
  3. Ota iso pannu ja kuullota omenalohkoja siinä muutama minuutti. Mausta sokerilla ja kanelilla. Jätä seos jäähtymään.
  4.  Kauli voitaikinasta sopivan paksu ja painele vuokaan. Töki haarukalla pohjaan reikiä ja esipaista 10 minuuttia uunissa. Lisää omenalohkot päälle ja paista omenatorttua uunissa vajaa puoli tuntia, niin että pohja on rapea ja kypsä.
  5.  Levitä persikkamarmeladi omenoiden päälle ja anna omenatortun jäähtyä. Juuri ennen tarjoilua voit sihdata tomusokeria omenatortun päälle koristeeksi.
Kuvaa (omena)piirakasta


Andalusialaiset Churrot 
Churrot ovat Espanjassa perinteinen aamu- tai välipala, mutta mepä kokkaammekin niitä jälkiruuaksi.

Ainekset
  • 2 desilitraa vehnäjauhoja
  • 1/4 teelusikallinen suolaa
  • 1 teelusikallinen kanelia
  • 2 ruokalusikallista sokeria
  • 2 ja puoli desiä vettä
  • puoli desiä oliiviöljyä
  • 1 muna (siis kanan) vatkattuna
Paistamiseen 
  • 1 litra soijaöljyä
  • pinnalle kanelisokeria 
 Kokkaus

  1. Siivilöi jauhot kulhoon. Lisää joukkoon suola, sokeri ja kaneli.
  2. Kiehauta vesi ja öljy. Kaada jauhoseos kasariin ja vatkaa seos puukauhalla tahnamaiseksi. Anna jäähtyä pari minuuttia.
  3. Vatkaa muna kevyesti eri kulhossa ja kaada vähitellen, hyvin sekoittaen taikinan joukkoon.
  4. Lusikoi taikina pursottimeen ja pursota pieniä rinkilöitä tai tankoja leivinpaperille.
  5. Kuumenna öljy isossa paksupohjaisessa kattilassa. Kokeile öljyn kuumuutta leipäpalalla. Kun leivän pala alkaa tiristä öljyssä, on rasva sopivan kuumaa.
  6. Nostele muutama rinkeli kerrallaan kuumaan öljyyn ja keitä rasvassa, kunnes churrot ovat kullanruskeita. Nostele leivonnaiset talouspaperin päälle valumaan. Pyöräytä churrot lopuksi kanelisokerissa ja tarjoa heti suklaajuoman tai kaakaon kanssa.
Kaakaota ja churroja


Espanjalainen kaakao

Elikkästä vielä jälkiruokajuomana nautimme Espanjalaista kaakaota.
Raaka-aineita tarvitsemme kahteen annokseen seuraavia määriä:

  • 125 grammaa tummaa suklaata
  • 5 desilitraa kevytmaitoa
  • 1 1/2 ruokalusikallista maissitärkkelystä
- Mittaa suklaa ja puolet maidosta kattilaan.
- Lämmitä, kunnes suklaa on liuennut.
- Sekoita toisessa kulhossa maissitärkkelys ja loput maidosta.
- Kaada seos suklaamaidon joukkoon.
- Kuumenna miedolla lämmöllä samalla sekoittaen, kunnes kaakao sakenee eli noin 5 minuuttia.
Lisä kuvaa kaakaosta ja churroista



JA EIKUN NAUTTIMAAN!!!

Leipäsenä tarjoillaan suolaisia pasteijoita eli Empanadoita

Empada-pasteijjoita pääsee maistelemaan Espanjassa, jossa niissä on usein kalatäyte. Eteläamerikan serkut on usein täytetty tulisella makkaralla tai kanalla.

Teemme tässä ménýýssä juuri näitä Etelänamerikan serkkuja eli lihatäytteellä olevia Empanoida.

Tällainen lopputuloksen TULISI olla.
Jaaritteluista kokkaukseen.

Valmistamiseen tarvitsemme seuraavat ainekset:
 10 ISOON PASTEIJAAN
Täyte
  • 1 sipuli (vähintään)
  • 3 isoa valkosipulinkynttä 
  • 200 grammaa raakaa chorizomakkaraa (lihapitoisemmankin voi tehdä)
  • 1 teelusikallinen savupaprikajauhetta
  • 2 teelusikallista yrttimausteseosta
  • 1/2 teelusikallista chilirouhetta (minimissään)
  • 1/2 desilitraa ranskankermaa
  • 50 grammaa raastettua manchegojuusto (voi tehdä myös pecorinojuustosta)
Taikina
  • 50 grammaa voita
  • 2 desilitraa kermaa
  • 1 muna (siis kanan)
  • 2 desilitraa vehnäjauhoja
  • 5 desilitraa maissijauhoja
  • 1/2 teelusikallista suolaa
  • 1 teelusikallinen leivinjauhetta
tai sitten vain käyt ostamassa kaupasta puolikiloa suolaista valmispiirakkataikinaa.
  • Ja sittan vielä 1 kananmuna voitelutarkoituksiin

Noniin! nyt on ainekset saatu kasaan, joten voimme aloittaa sen "hauskimman" osuuden eli:

KOKKAUKSEN:

  1. Valmista ensin taikina. Sulata voi ja jäähdytä sitä vähän. Sekoita joukkoon kerma ja muna. Vatkaa munasta kevyesti rakenne rikki. Sekoita kuivat aineet. Yhdistä kaikki taikinan aineet. Sekoita käsin kevyesti taikinaksi. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Nosta taikina jähmettymään jääkaappiin tunniksi. Valmista täyte alla olevan ohjeen mukaan.
  2. Ota taikinasta pieniä paloja ja kauli ne n. ½ cm:n paksuiksi ja halkaisijaltaan 10 cm:n kokoisiksi kiekoiksi. Käytä kaulimisessa apuna jauhoja, jos taikina on tahmeaa. Kaulimen onnistuu hyvin silikonisen leivonta-alustan päällä.
  3. Täyte:
    Hienonna sipulit. Pullauta liha makkarankuoresta leikkuulaudalle ja hienonna. Ruskista hienonnettu makkara ja sipulit. Et tarvitse ylimääräistä rasvaa sillä chorizo on rasvaista.

    Lisää mausteet pannulle. Lisää ranskankerma ja juusto. Sekoittele. Jäähdytä vähän.

Pääruokana Makkara-penne

Suht normaali Espanjalainen perusruokalaji, valitsin tämän koska olemme koulussakin jo normaalisti syöneet Paellaa, joka on tunnetuimpia Espanjalaisia ruokia. Juuri tämän takia valitsin erilaisen Espanjalaisen ruokalajin.

Tässä ruokalajissa nousee esiin yksi monista espanjalaisista raaka-aineista, eli raakamakkara ja tarkemmin chorizotyyliset makkarat. Ja sekä tietysti keskieurooppalaisena raaka-aineena kaikkien tuntema pasta.

Noniin, nyt on kerrottu jo ummet ja lammet tästä ruuasta (ainakin melkein). Eli siirrytään valmistamisprosessiin.

Lopputuloksen pitäisi näyttää jotakuinkin aika lähelle tältä
Ensiksi raakaaineet:
syömistä neljälle hengelle.
  • 400 grammaa pennepastaa (jos ruokailijoilla nälkä, ENEMMÄN!!!!)
  • 2 kappaletta punasipuleita
  • 2 ruokalusikallista öljyä
  • 400 grammaa maustettua raaka-makkaraa esim chorizotyylistä (jos ruokailijat on miehiä, tai muuten nälkäisiä, kerro lihamäärä kahdella.)
  • 10-15 kappaletta aurinkokuivattuja tomaatteja.
  • 2 ruokalusikallista kapriksia (mitä ilimattuja kaprikset edes on???)
  • 1-2 teelusikallista peperoncinoa oman maun mukaan (kuivattua chiliä) 
  • 800 grammaa laadukasta tomaattimurskaa tai säilykekirsikkatomaatteja.
  • 3 ruokalusikallista Marsala-viiniä
  • mausteina lisäksi oman maun mukaan suolaa, mustapippurirouhetta ja mitä nyt ikinä keksiikään heittää sinne keitokseen sekaan, mutta suola ja pippuri riittää hyvin. 
  • Parmesaanijuustoa raasteena päälle oman maun mukaan
Sitten siirrytäänkin jo valmistukseen:  
  1. Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Hienonna punasipuli. Kuullota se öljyssä pehmeäksi. Kuutioi makkara.
  2. Paista toisella pannulla makkarakuutiot rapeiksi. Lisää ne kuullotetun sipulin kanssa pannulle. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit. Lisää ne ja kaprikset pannulle myös.
  3. Kaada joukkoon tomaattimurskaa ja anna kiehua noin 10 min. Lisää Marsala ja mausteet. Sekoita ja anna kiehua vielä noin 20 min. Tarjoile kastike keitetyn pastan kanssa.



lähde:  http://www.iltasanomat.fi/ruokala/resepti/art-1443817451109.html

Alkuruokana Espanjalaiset tostadat

Espanjalaiset tostadat tehdään reippaista leipäsiivuista yksinkertaisilla täytteillä. Perinteisimmillään tostada on aamiaisella suosittu ”pan con tomate”.

Eli tarkoituksemme olisi tehdä jotain muuta kuin perinteisen tylsän tomaattileipä version.

Joten teemme supermiehekkään version tästä "herkusta" eli leipänen on varustettu sekä munalla että pekonilla!!!
Erilaisia Tostadoita

Elikkästä neljälle hengelle tostadoita tehdessämme tarvitsemme:
  • 4 syöjän koon ja nälkätilanteen mukaan valittua siivua vehnäleipää
  • 4 ruokalusikallista oliiviöljyä (virginoliiviöljy on kuulema aika hyvä)
  • 1 teelusikallinen suolaa (normaali ruokasuola on ihan hyvä)
  • 8 siivua isosta mehukkaasta tomaatista (lihansyöjän versiosta voi jättää poiskin)
  • vähintään 8 siivua pekonia (mielellään enemmänkin)
  • 4 kananmunaa (voi laittaa enemmänkin)
Valmistaminen: 
  1. Paahdetaan leipäsiivuja 220 asteisessa uunissa, periaatteella mitä korpumpi, sitä herkumpi.
  2. Kun leivät tulevat uunista lorauta hieman oliiviöljyä pintaan ja ripottele hieman suolaa pintaan. 
  3. Tomaatillisessa versiossa, kun leivät tulevat uunista halkaise tomaatti ja hiero mehut ronskilla otteella leivän pintaan. Kaada oliiviöljyä reippaasti päälle ja mausta hippusella suolaa.
  4. Paista sillä välin (mahdolliset tomaattisiivut), pekonit ja kananmunat (valuva keltuainen). Kasaa leivät niin, että ensin tulee pehmenneet tomaatit, sitten pekonit (voit hiukan siivuttaa veitsellä) ja kananmuna päälle. Mausta suolalla.
  5. nauti leivät mahdollisimman lämpiminä, koska pekoni ja kananmun ovat parhaillaan lämpimänä.